Opalmi

Opalmi on kuu, joka kiertää suurta Jupiterin kaltaista kaasujättiläistä nimeltä Kobos yhdessä viiden muun kuun kanssa. Kaasujättiläinen puolestaan taivaltaa kolmoistähtijärjestelmässä kiertäen niistä himmeintä, suhteellisen viileää punaista kääpiötä. Kaasujättiläisen ja tähtien kiertoradat ovat likimain samassa tasossa ja kaasujättiläinen pujahtaa joka kierroksellaan tähtien välistä. Kaasujättiläisen kiertorata on myös varsin soikea, minkä vuoksi Opalmin olosuhteet muuttuvat kierroksen aikana lähes täysin jäätyneestä kappaleesta saunamaiseksi, kosteaksi ja kuumaksi kuuksi.

Elämän ihme on sattunut tapahtumaan myös tässä kuussa ja joutunut välittömästi sopeutumaan pitkiin jääkausiin ja lyhyeen kukoistuksen aikaan. Käytännössä jokainen vähänkään monimutkaisempi eliö asettuu levolle jääkausien ajaksi. Lämpimän jakson aikaan kasvit kasvavat nopeasti luoden suuria metsiä. Opalmin kasvillisuus ja eläimet ovat levittäytyneet ympäri kuuta ja myös syvälle sen pintaan.

Opalmin rata sattuu kuitenkin kulkemaan hyvin lähellä kaasujättiläisen magneettikentän vangitsemien varattujen hiukkasten vyöhykettä, mikä saa aikaan usein erikokoisia sähköisiä myrskyjä ja purkauksia. Vyöhykkeestä johtuen eliöiden on myös täytynyt sopeutua jatkuvaan säteilyyn (jei lajibonus) elääkseen Opalmilla. Toistuvat sähkön purkaukset ovat ilmeisesti stimuloineet elämän kehittymistä ja lähes jatkuva sähkökentän olemassaolo on luonut kuun eliöstölle kyvyn pysyä yhteydessä sähkökentän välityksellä. Yhteyden pito ylittää lajirajat ja tarvittaessa kuun eri eliöt pystyvät toimimaan yhdessä.

Tähtijärjestelmässä on toinenkin planeetta, Jienus, joka kiertää samankaltaisella radalla kuin Kobos mutta toisen tähden ympäri. Planeettojen kierrosajat sattuivat täsmäämään, mikä piti planeetat kaukana toisistaan ja niiden väliset voimat riittävän pieninä. Jienus kuitenkin kaappasi itselleen ison asteroidin kuuksi. Muutos sai aikaan pienen, mutta merkittävän muutoksen planeetan kiertoajassa. Ennen pitkää planeetat sattuvat lähelle toisiaan. Opalmille kehittynyt älykäs laji on ennustanut tämän tapahtuvan pian ja kohtaamisen tuloksena Opalmin odotetaan sinkoutuvan ulos tähtijärjestelmästä.

Opalmi

Avaruuskeijut lappaja